Yksi ylitse muiden

Kanadalaispelaaja Eric Perrin päätti eilen 19 kautta kestäneen uransa jääkiekkoammattilaisena. Eric on harvinaislaatuinen tapaus kiekkopiireissä: pelaajana äärimmäisen arvostettu ja ihmisenä suorastaan rakastettu. Ja kumpaakin yli joukkuerajojen.

Eric pelasi Suomen pääsarjassa 12 kautta, joiden aikana hän voitti kertaalleen mestaruuden ja nousi ulkomaalaispelaajien tilastoykköseksi pelattujen pelien määrässä, tehopisteissä ja tehdyissä maaleissa. Olisin toivonut JYPin eilen päättyneestä kaudesta parempaa kuin millainen lopulta nähtiin. Merkittävää kuitenkin on, että Eric pelasi omalla kovalla tasollaan ja oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Häntä ei voi moittia.

Näin Ericin ensi kertaa jäällä Jyväskylässä joulukuussa 2002 ja ihastuin välittömästi. Parasta oli säkenöivä peliäly ja maaginen taito tehdä joukkuetovereista hyviä. Lisäksi tulee kaikki se mikä ei näy katsomoon. Nostan Ericin Reksa Ruotsalaisen rinnalle kaikkien aikojen suosikkipelaajieni jaetulle kärkipaikalle.

Olin paikalla neljä vuotta sitten, kun Ericin luultiin pelaavan viimeistä runkosarjan kotiotteluaan JYPn paidassa. Mitä vielä! Eric pelasi sen illan jälkeen kolme kautta Turussa ja palasi vielä vuodeksi Jyväskylään meidän Jyppiläisten iloksi. Kiitos siitä, Merci Eric!

Ronja ja Aino lentävät etelään

Äskettäin silmiini osui HS Nyt -artikkeli viime vuoden marraskuulta, jossa Ronja kertoo pakottavasta tarpeestaan matkustaa etelään. Pakko tulee siitä, että ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa”, ellei…

Ronja lentää etelän lämpöön neljä kertaa vuodessa, kahdesti keskitalven pimeimpänä aikana. Erikoiselta ja ehkä hieman ristiriitaiseltakin vaikuttaa, että ahkerasta lentelystään huolimatta Ronja ilmoittaa olevansa luonnonystävä.

Aino lähti jo syyskuussa. Ensimmäinen pitkäaikaisempi pysähdyspaikka oli Unkari, missä Aino vietti puolitoista kuukautta. Matka jatkui marraskuun puolivälissä ja maat vaihtuivat tiuhaan: Serbia, Kroatia, Italia, Tunisia. Välimerellisessä ilmastossa Ainon kaukokaipuu alkoi asettua.

Aino matkailee omatoimisesti tutussa porukassa, jonka kokeneimmat tietävät parhaat paikat ruokailla ja turvallisimmat yöpyä.

Pari kuukautta Algeriassa ja Marokossa viihdyttyään Aino ylitti Gibraltarin salmen ja pysähtyi reilun kuukauden ajaksi Espanjan sisäosiin. Suositut turistikohteet eivät Ainoa kiinnosta.

Vaikka Aino tekee varsinkin lomalla ollessaan ratkaisunsa näennäisen spontaanisti, kartalle merkittynä matka näyttää huolellisesti suunnitellulta:

Aino on siis kurki.

Liikuntaa

Viimeksi kuluneeseen viikkoon on sisältynyt runsaasti penkkiurheilua, mutta myös aktiivista liikuntaa.

Viikko sitten näin Lappi Areenalla jääkiekko-ottelun, joka oli historiallinen kahdella tavalla. Rovaniemellä karsittiin ensi kertaa pääsystä (naisten) jääkiekkoliigaan. Vastakkain olivat paikallinen RoKi ja HIFK Helsingistä. Vieraat voittivat 2-4 ja varmistivat samalla nousunsa pääsarjaan. Kuvassa loppusummeri on soinut ja Stadin Gimmat juhlivat.

Palasin hallilta Jätkänkynttilän kautta, ja askelia tuli yli 10 000. Ihan mukava lenkki! Perjantaina avasin hiihtokauden Ounasjoen jäällä. Onneksi perjantaina, sillä sää oli satumaisen hyvä.

Tänään sää ei houkutellut hiihtosuorituksiin, mutta ennen telkkarin ääreen jumittumista kävelin Eteläkeskuksen lenkin. Korppeja ei taaskaan näkynyt.

Palattuani seurasin Holmenkollenin kisoja ja odottelin naisten hallipesiksen välieräpelien alkamista. Manse PP:n ja Pesäkarhujen paremmuus ratkesi vasta pitkittyneissä kotareissa, ja Pesäkarhut selviytyi huomiseen finaaliin.

Minua kiinnosti enemmän jälkimmäinen peli, jossa kohtasivat Kirittäret ja Lapuan Virkiä. Kirittäret voitti ansaitusti 2-0, ja varsinkin toisella jaksolla (5-1) sekä sisä- että ulkopeli oli ajoittain nautittavan laadukasta.

Kuvassa Virkiän lyöjäjokeri Janette Lepistö purkaa ajoa, syöttämässä viime kauden parhaaksi lukkariksi valittu Mari Mantsinen. Lepistö ei onnistunut kuvan tilanteessa, vaikka löikin tavanomaisen hyvin. Hallimestari selviää huomenna.

Samaan aikaan pesäpallon kanssa Lappeenrannan Veiterä ja JPS Jyväskylästä pelasivat jääpallon eli bandyn Suomen mestaruudesta. Seurasin jälkilähetystä ja iloitsin JPS:n voitosta. Mestaruus on jyväskyläläisten ensimmäinen. Onneksi olkoon!

Kisaviikko urheiluopistolla

Jos Suomen menestys olisi ollut vähänkään parempi, viikko urheilulle pyhitetyssä ympäristössä olisi varmaankin ollut elämys. Mutta kun mitalitoiveet pettivät yksi toisensa jälkeen, parasta antia oli urheiluun liittymätön kurssi mukavassa porukassa.

Olen asunut pitkään Rovaniemellä, mutta Urkalle ei ole ollut aiemmin asiaa. Moneen kertaan laajennettu rakennus osoittautui niin monisokkeloiseksi, että osasimme omin avuin ruokasaliin vasta kolmantena päivänä. Siksi ex-päävalmentaja Reijo Jylhän kohtelias opastus tuli tarpeeseen.

Kun muu ryhmä kokeili lumikenkäilyä, minä livahdin luontopolulle. Sen varressa on hyvin hoidettu lintujen ruokintapaikka, joka oli jäänyt käymättä. Näin retkelläni kolme korppia, kaksi pähkinähakkia ja läskipyörän.

Keskiviikkona kävin katsomassa RoKin ja SaPKon pelin. Käyn Lappi Areenalla muutaman kerran kaudessa, mutta yleensä naisten tai junnujen peleissä. RoKi meni menojaan jo ensimmäisessä erässä ja loppuaika vain pelailtiin. Maksaneita katsojia oli lisäkseni 1323, mukava määrä arki-iltana.

Aastapäev

Vietin eilen Viron itsenäisyyspäivää seuraamalla striimiä soihtukulkueesta. Oli sykähdyttävää nähdä, kun Vanhankaupungin kadut täyttyivät tuhansista ihmisistä!

Tänään katselin uutisia ja ihmettelin, että täällä Suomessa naapurin juhlapäivää ei noteerattu millään tavalla.

Löysin etsinnän sivutuotteena mielenkiintoisen videon nyt kymmenen vuotta käyttämättömänä olleesta Kaupunginhallista, joka on siis valtava rakennus keskeisellä paikalla matkustajasataman lähellä. Seuraan mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä, ja sivusin asiaa blogissani pari vuotta sitten.

Valtavan rakennuksen uumenissa on mm. 4900 katsojalle mitoitettu konserttisali ja 4200 katsojan jäähalli!

Mitähän isä sanoisi?

Taloa katsellessani ajattelin edesmennyttä isääni, rakennusmestaria. Mitähän mahtaisi sanoa uusimmasta rakentamisen tyylistä?

Rovaniemen Rantavitikalle nousseessa opiskelija-asuntolassa on kahdeksan kerrosta, ja julkisivu on puuduttavan yllätyksetön. Kuinkas muuten, kun rakennus koostuu valmiina paikalle tuoduista yksiöistä!

Kävin katsomassa ihmettä ja muistelemassa isän kanssa tehtyjä yhteisiä kävelyretkiä. Isä ei kiinnostunut linnuista, mutta minä näköjään taloista.

Kiinnostavaa seurattavaa löytyy lähempääkin: työmaa näkyy keittiön ikkunasta. Tätä taloa kootaan betonielementeistä, Rantavitikan talo on puurakenteinen.

Korppiprojektin välitilinpäätös

Kaipaan varsinkin talvella lintuharrastukseeni pelkän katselemisen lisäksi muutakin sisältöä, projektin tynkää. Tänä talvena seurannassa ovat olleet kaupunkikorpit. Näin ensimmäisen yllättävän luottavaisen korpin marraskuun lopulla, projektiksi homma eskaloitui joulukuussa.

Olin menossa Prismaan, kun kuulin korpin ääntä. Lintu istui Oijustien varressa korkeassa mastossa ja halusi ääntelyllään varmistaa, että huomaan hänet. (Vierastan persoonapronominin käyttöä eläinyhteyksissä, mutta linnustomme älyköstä puhuttaessa se on paikallaan.) Päivämäärä oli 12.12.

Viikkoa myöhemmin tapasin samalla suunnalla korppiparin. Linnut istuivat katulampun varrella niin toisiinsa keskittyneinä, että pääsin lähestymään 60 metrin päähän. Se oli aivan ennenkuulumatonta!

Aloin suunnata päiväkävelyni Eteläkeskukseen, ja tänään oli vuorossa 40. tarkistuskäynti. Korppipari oli taas paikalla, on ollut tätä ennen jo 13 kertaa. Ennen paikalta poistumistaan linnut tekivät pari kunniakierrosta ja tapailivat hetken soidinlennon kuvioita.

Pariskunnan lisäksi olen tavannut yksittäisen korpin 11 kertaa ja kolme (2+1) korppia kahdesti. Kerran paikalla oli parikymmenpäinen naakkaparvi. Mukavana sivulajina on nuori kanahaukka, jonka olen päässyt näkemään kahdesti.

Näin monen tapaamisen jälkeen korppipari tietenkin tuntee minut jo kaukaa. Luottamus välillämme ei kuitenkaan ole lisääntynyt, vaan päinvastoin vähentynyt. Pakoetäisyys on kasvanut ensi kerrasta suunnilleen kolminkertaiseksi!

Kotia kohti

Tapio Lehtinen saavutti tänään purjehduksensa ehkä merkittävimmän välitavoitteen: Kap Horn on nyt kierretty. Matkaa on toki vielä paljon jäljellä, mutta lienee henkisesti helpompaa purjehtia kotia kohti.

Kap Hornin vesillä Tapion vauhti on ollut parempi kuin pitkään aikaan, viiden solmun luokkaa. Veneen pohjassa kulkeva eläintarha saa kyytiä! Parin päivän ajan tuuli on puhaltanut lännestä yli 30 solmun nopeudella. Suomen merialueilla puhuttaisiin jo myrskystä.

Viimeistään tänään maatakin on näkyvissä – ensi kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen!

Hattu päästä

Ranskalainen veteraanipurjehtija Jean-Luc van den Heede (73v) voitti vakuuttavasti GGR-yksinpurjehduskilpailun maapallon ympäri. Aikaa suoritukseen kului 212 vuorokautta.

VDH johti heinäkuussa startannutta kilpailua lähes alusta asti, mutta voitto oli välillä uhattuna. Marraskuussa tehdyssä kuperkeikassa masto vaurioitui, ja VDH suuntasi korjausapua saadakseen kohti Chilen länsirannikkoa. Satelliittipuhelimella saamiensa ohjeiden ansiosta VDH onnistui selvittämään tilanteen ja pystyi jatkamaan kilpailua.

Matkaan lähti 18 venettä, joista viisi on vielä mukana kilpailussa. Toiseksi sijoittuva hollantilainen Mark Slats saapuu maaliin aamuvarhaisella 1. helmikuuta, virolainen Uku Randmaa lähestyy päiväntasaajaa, USA:n Istvan Kopar tulee reilusti perässä ja sitkeä suomalaississi Tapio Lehtinen saavuttanee Kap Hornin viikon sisällä.

Tapion matka sujui mainiosti Tasmaniaan asti, mutta sen jälkeen pohjaan kiinnittyneet barnakkelit alkoivat haitata merkittävästi purjehtimista. Mutta onneksi Tapio viihtyy merellä, lueskelee ja tekee lintuhavaintoja. Nykyvauhdilla maalilinja ylittynee juhannuksen tienoilla. Toivottavasti ruoka riittää!

Historiallisia kuvia

Ollakseen historiallinen kuvan ei tarvitse olla erityisen vanha.

Otin tämän kuvan heinäkuussa 2006. Sen jälkeen Roimunrotko Rovaniemellä on muuttunut perusteellisesti, tänään näkymä oli tällainen:

* * *

Julkaisin ensimmäisen nettikuvasarjani kesällä 2002. Otsikko oli ”Maisemia ja ihmisiä”, ja kuvat ovat edelleen nähtävissä alkuperäisessä galleriassa. Pitää vain vierittää valikkoa tarpeeksi. 

Aivan alimmaisena on tänään lisätty sarja ”Historiallisia kuvia”, joka koostuu paria poikkeusta lukuun ottamatta 1970-luvun alkuvuosina otetuista vanhimmista värikuvistani.

Olen syksyn aikana nykyaikaistanut nettigalleriaani siten, että kuvia voi katsella puhelimella ja täppärillä. Kuvasarjoja on yhteensä 25 ja kuvia 436. Koska siunatusta metadatasta ei osattu vielä edes uneksia,  vuosiluvuissa saattaa olla pieniä epätarkkuuksia.

Julkaisin syksyllä neljä uudenlaisella tekniikalla toteutettua kuvasarjaa, jotka löytyvät sivuston aloitussivun valikosta nimellä uudet kuvat.