Performanssi museolaivalla

Tänään, Viron itsenäisyyspäivänä muistelen matkojani naapurimaahan ja elämyksiä, joita olen saanut kokea. Yksi niistä on vierailu Lentosatamassa toukokuussa 2016.

Lentosatamassa oli paljon koululaisia ja meininki paljon vilkkaampaa kuin museoissa keskimäärin. Joka puolella kuvattiin ja minullekin ehdotettiin poseeraamista armeijan manttelissa, mutta ujous iski.

Jäänmurtaja Suur Tolliin tutustuessani laivalle saapui ryhmä tyttöjä, jotka järjestivät näytöksen murtajan kannella. Hetkeä myöhemmin esitys jatkui rannalla, nyt pykälää tai kahta vauhdikkaampana.

Suur Toll on taruolento, jonka patsaan olen nähnyt Kuressaaren satamassa. Toll ja muita kuvia Virosta täällä.

Baldurin matkassa

Tein tänään virtuaalimatkan m/s Baldurilla (entinen Eivor) Utöstä Jurmon, Aspön ja Nötön kautta kohti pohjoista. Koska Pärnäisten laituri on remontissa, aluksen päätesatama on tällä hetkellä Nauvo.

Pitkään jatkuneen pakkaskauden jäljiltä jäätilanne on aivan erilainen kuin viime talvena ja monena talvena sitä ennen. Pohjanlahti on jäässä Merenkurkkua myöten, Suomenlahden itäosa lähes Helsingin tasalle ja Saaristomeri Ahvenanmaalta Turkuun.

Jäät hidastivat Baldurin menoa aika tavalla varsinkin Utön ja Jurmon välillä. Jatkossa alus hyödynsi aiemmin avaamiaan rännejä ja vauhti pysytteli normaalina eli kymmenessä solmussa. Marine Traffic -sivuston kartalla Baldurin reitti näyttää tältä. Sulan veden aikana ajolinjat ovat jouhevia ilman jyrkkiä käännöksiä.

Baldurissa on keulakamera, joka toimii aluksen ollessa liikenteessä (linkki). Kuva on terävä, mutta mustavalkoinen ja huomattavan laajakulmainen. Kaappasin näkymän Jurmon satamasta ja läheltä Nauvoa.

Yllättävä talvivieras

Valkoselkätikka on viihtynyt jo pitkään Santamäen suunnalla: ensimmäinen havainto linnusta tehtiin tammikuun alkupäivinä ja toinen kolme viikkoa myöhemmin. Helmikuun puolella havaintoja alkoi tulla päivittäin. Oletan, että kyseessä on koko ajan ollut sama lintu.

Säännöllisesti samalla paikalla näyttäytynyt harvinainen vieras alkoi kiinnostaa orneja läheltä ja kaukaa. Pirkka ja Timo kyselivät WhatsAppissa ohjeita tapaamista varten, ja Anssi neuvoi yrittämään vähän ennen auringonlaskua.

Neuvo toimi ainakin 9.2. Menin paikalle klo 14.45 ja kuulin Markon nähneen tikan hetkeä aiemmin. Jäimme odottamaan linnun paluuta. Paikalle tuli muitakin tikkaharvinaisuudesta kiinnostuneita, esimerkiksi Kirsi ja Hannu.

Marko luovutti puoli neljältä, mutta päätimme Hannun kanssa odottaa vielä puoli tuntia. Ei kuitenkaan tarvinnut. Vähän eri paikassa päivystänyt Kirsi viittilöi siihen malliin, että arvasimme linnun ilmestyneen paikalle.

Tikka koputteli haavan latvuksessa ja oli irrottanut kuoren kämmenen kokoiselta alalta. Lintu viipyi työmaallaan vielä pari minuuttia ennen kuin lensi päiväkodin viereiseen metsikköön. Sieltä sitä ei enää löytynyt.

Kaksi päivää myöhemmin minua onnisti vielä paremmin. Tikka ahkeroi tällä kertaa koivussa, ja sain seurata sitä puolen tunnin ajan. Sitten lähietäisyydelle ilmestyi kaksi käpytikkaa töllistelemään ja valkoselkätikka vaihtoi maisemaa.

Oma lintuvuoteni on alkanut kahdella elämänpinnalla. Valkoselkätikka oli minulle tällainen, lisäksi näin Jyväskylässä käydessäni viiksitimalin. Laskin Tiirasta, että Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella (Lappi pois luettuna Kemi-Tornion seutu ja Ylitornio) on havaittu valkoselkätikka 28 kertaa.

Ensimmäinen, takautuvasti Tiiraan ilmoitettu valkoselkätikkahavainto on vuodelta 1949. Toistaiseksi Lapissa ei ole tavattu ainuttakaan viiksitimalia, Kemistä on ilmoitettu toistakymmentä timalihavaintoa.

Pakkasviikko Jyväskylässä

Jyväskylä on ollut viime aikoina otsikoissa ikäväksi äityneen koronatilanteensa vuoksi, mutta minä olen nauttinut talvesta!

Matkustin Rovaniemeltä etelään lauantaina halki lumisen Suomen: silmämäärin lunta oli pitkin matkaa suunnilleen saman verran, kolmisenkymmentä senttiä tai vähän enemmän. Jossain Seinäjoen ja Parkanon välillä junan ikkunasta avautui tällainen näkymä:

Täällä Jyväskylässä virheetön pakkaskeli tuntuu jatkuvan loputtomiin, ja katujen varsille on kertynyt lunta korkeiksi valleiksi. Näkymä taannoiselta kotikadultani lumisine pihamäntyineen tuo mieleen kouluaikojeni talvet. Vain kadulla lätkää pelaavat pikkupojat puuttuvat.

Kirjastot ja museot suljettiin koronan vuoksi kokonaan, mutta ulkona liikkuminen on jyrkästi sallittua. Siihen nähden että Jyväskylä mainostaa itseään urheilupääkaupunkina, ulkoliikkujia on näkynyt ihmeen vähän, viiden päivän aikana esimerkiksi vain neljä hiihtäjää. Rantaraitilla näkee kävelijjöitä, mutta itse Jyväsjärvi on ollut autio ja tyhjä. Luisteluradan jäädyttämistä ei ole voitu edes aloittaa, koska paksu lumipeite on hidastanut jään vahvistumista.

Viikkoon sisältyy mukava lintuhavainto. Joukko viiksitimaleita on viihtynyt Äijälänrannan suunnalla jo parin kuukauden ajan ja kun en ole onnistunut lajia Suomessa näkemään, päätin hyödyntää tilannetta. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, mutta toisella kertaa onnisti. Rauhalahden sorsapaikan lähellä näin kaksi ornia kaislikon laidassa kuvaamassa. Putkien suunnassa näkyivät myös linnut eikä matkaa kuvaajiin ollut kuin kymmenen metriä.

Kap Hornilta kotia kohti

Pallon ympäri yhtäjaksoisesti yksin purjehdittavaan Vendee Globe -purjehduskilpailuun osallistuva Ari Huusela kiersi joitakin päiviä sitten legendaarisen Kap Hornin. Olosuhteet tällä pahamaineisella merialueella olivat kerrankin suotuisat, aallonkorkeuttakin vain yksi metri.

Kun Tapio Lehtinen kiersi omalla GGR-purjehduksellaan kaksi vuotta sitten Kap Hornin, kirjoitin blogiini:

Tapio Lehtinen saavutti tänään purjehduksensa ehkä merkittävimmän välitavoitteen: Kap Horn on nyt kierretty. Matkaa on toki vielä paljon jäljellä, mutta lienee henkisesti helpompaa purjehtia kotia kohti.

Aivan varmasti on! Nyt neljä vuorokautta myöhemmin Huusela on ohittanut Falkland-saaret ja purjehtii Argentiinan rannikon edustalla. Aallokko on korkeampi kuin Kap Hornin vesillä, mutta muuten sää on paljon miellyttävämpi. Ilman lämpötila on 17 ja veden 15 astetta. Kap Hornilla lukemat olivat 10 ja 7 astetta matalammat.

Kuvasta näkyy, että 9 venettä on jo ehtinyt maaliin ja loput ovat pitkin Atlanttia. Ari Huusela purjehtii sijaluvulla 25 eli viimeisenä mukana olevista veneistä. Periaate lienee sama kuin Tapio Lehtisellä: purjehtijalle on kunnia-asia tuoda vene perille. Maalissa voi ajatella kuin Lehtisen kilpaveli kuutosveneluokasta: viimeisenä enkelien joukossa, mutta silti taivaassa.

Pahvina katsomossa

Eilinen jääkiekkoilta oli sikäli erikoinen, että seurasin JYPin ja KalPan ottelua samaan aikaan telkkarista kotisohvalla ja paikan päällä Hipposhallissa.

Toivoin tutun naaman vilahtavan lähetyksessä ja näin kävikin, istuin eturivissä pelaaja-aition takana. En olisi ehtinut saada kuvaa tilanteesta, vaikka kamera olisi ollut valmiina. Siksi oheinen kuvakaappaus on JYPin Instagramista.

Liigaa on viime ajat pelattu tyhjille katsomoille, ja saamatta jääviä lipputuloja yritetään paikata esimerkiksi katsomoon sijoitettavilla pahvifiguureilla.

Suomessa pahvikatsojia nähdään ainakin Kouvolan, Kuopion, Vaasan ja Jyväskylän liigahalleissa. Kätevää: pääsen kolmeen JYPin kotiotteluun yhden normaalihintaisen lipun hinnalla, tuen vaikeuksiin joutunutta suosikkiseuraani ja saan pahvihemmon muistoksi korona-ajan kiekko-ottelusta.

Keskitalven retki Kekkospuistoon

Koronapandemia on lisännyt kaikenlaisen ulkoilun suosiota, myös retkeilyn. Autiotuvilla lienee juuri nyt rauhallista, mutta myöhemmin keväällä vilskettä varmasti riittää. Toivottavasti sopu antaa sijaa.

Muistelen sivuston puolella Tapion kanssa Kekkospuistoon tekemäämme retkeä, joka starttasi päivälleen kolmekymmentä vuotta sitten. Hiljaista oli: tapasimme viikon aikana neljä rajavartijaa ja yhden puiston työntekijän, mutta emme muita retkeilijöitä.

Toisin kuin ehkä luullaan, ”ennen vanhaan” kaikki talvet eivät olleet ankaria pakkastalvia. Meidän retkellämme sää oli koko ajan lauha ja yhtenä päivänä satoi vettä!

Muisteluteksti täällä.

Lunta ja pakkasta

Lunta tuli etelään kerralla niin rutkasti, että puhuttiin lumikaaoksesta. Laduilla esiintyi laturaivoa. Juuri nyt lunta on Uudellamaalla ja Rovaniemen seudulla yhtä paljon, runsaat 30 senttiä. Pakkasta täällä pohjoisessa on jonkin verran enemmän. Ensi yöksi ja aamuksi luvataan hyvinkin raikasta keliä.

Päivän valoisa aika on pidentynyt jo puolitoista tuntia. Myös aurinko on näyttäytynyt monena päivänä. Pakkasesta johtuen Suosiolan lämpölaitos on nostanut tehoja, ja tänään savua tuli poikkeuksellisesti kummastakin piipusta.

Lisäys
Aamulla Rovaniemellä oli pakkasta ihan kivasti, 31 astetta.

Larionov ja tyylipisteet

Igor Larionovin ura jääkiekkoilijana on pitkä ja häikäisevä: 26 vuotta huipulla kahdella mantereella, 12 kautta Neuvostoliitossa ja 14 NHL-kaukaloissa. Palkintokaappi pullistelee arvometalleja.

Valmentajana Larionov vasta aloittelee. Viime kaudella hän toimi Venäjän U20-joukkueen apuvalmentajana ja sai MM-kisoissa kaulaansa hopeamitalin. Finaalissa Kanada voitti Venäjän numeroin 4-3. Hetki sitten päättyneissä kisoissa Larionov ja Venäjä halusivat kirkastaa mitalin kullaksi.

Kiekkoväki ihmetteli ja vähän purnasikin, kun Venäjä ilmoitti lähettävänsä marraskuussa pelattuun Karjala-turnaukseen nuorisomaajoukkueen. Puheet hiljenivät, kun nuoret taiturit tyylittelivät Leijonat jään rakoon numeroin 6-2.

Venäjä voitti kaikki kolme peliään ja nousi monien papereissa vuodenvaihteessa pelattavan MM-turnauksen suurimmaksi mestarisuosikiksi. Päävalmentajaksi nousseen Larionovin tyylikäs ja hillitty esiintyminen penkin takana herätti ihastusta.

Edmontonissa Venäjä aloitti urakkansa voittamalla USA:n, mutta jo seuraavassa pelissä tuli yllätystappio Tsekkiä vastaan. Alkusarjan muissa otteluissa Venäjä kaatoi Ruotsin jatkoajalla ja Itävallan selvin numeroin.

Toisin kuin Suomi, Venäjä ei pystynyt parantamaan peliään turnauksen aikana. Puolivälieräottelun Saksaa vastaan Venäjä vielä selvitti, mutta välierässä Kanadaa vastaan tuli kylmää kyytiä numeroin 5-0.

Suomi voitti alkulohkonsa ”helpommat” ottelut, mutta Kanada osoittautui liian kovaksi. Itse asiassa en muista koskaan nähneeni Leijonajoukkuetta niin purjeessa kuin välieräpelin ensimmäisessä erässä. Jatkossa voimasuhteet hieman tasoittuivat, ja Suomikin onnistui tekemään yhden maalin Kanadan neljää vastaan.

Suomi osoitti ilahduttavaa nousujohteisuutta sekä pelien sisällä että turnauksen edistyessä. Puolivälierässä Ruotsia vastaan joukkue pystyi nousemaan kahden maalin tappioasemasta riemukkaaseen voittoon viime minuutin maalilla.

Komea nousu nähtiin myös välieräottelussa USA:ta vastaan, mutta siinä pelissä viime hetken maalin teki vastustaja. USA oli mielestäni numeroiden verran parempi ja ansaitsi pääsyn finaaliin.

Pronssi kiinnosti kumpaakin joukkuetta, mutta pelin intensiteetti oli ymmärrettävästi laimea finaaliin verrattuna. Suomi ei hätkähtänyt Venäjän tekemää avausmaalia ja paransi totutusti peliään loppua kohti. Voitto oli lopulta ansaittu ja selvä.

Igor Larionov esiintyi penkin takana tyylikkäänä kuten aina, mutta pettymys purkautui ottelun jälkeen. Lajilegenda sanoi Iltalehden mukaan, että ”emme halua nähdä tylsää jääkiekkoa”. Pitäisikö uskoa: Venäjän joukkue tavoitteli tyylipisteitä kun muut pelasivat voitosta.

Kiitos, Leijonat!

Vuoden päättyessä

Nyt koronavuoden päättyessä voin kiitollisin mielin todeta pysyneeni terveenä ja eläneeni jokseenkin normaalia elämää. Vastuullinen olen yrittänyt olla, muistanut turvavälin, pitänyt kasvomaskia kaupassa käydessäni ja karttanut potentiaalisia viruslinkoja. Pääsin jopa käymään kahdesti ulkomailla: tammikuussa Virossa ja elokuussa Norjassa.

Varsinkin elokuinen visiitti Finnmarkissa oli ajoituksen suhteen onnekas. Lisäksi tein kolme matkaa kotimaassa. Neljäskin oli suunnitteilla, mutta jäin kotiin kun naisten hallipesiksen lopputurnaus päätettiin perua. Vahinko kompensoitui sillä, että pesiskausi pystyttiin joka tapauksessa pelaamaan ja mitalit jakamaan.

Olen ulkoillut vähintään normaalisti. Lintuvuoden kohokohtia olivat kevättalven lapinpöllöt ja kevään harvinaiset vesilinnut. Odottamaani hyvää marjalintutalvea ei Rovaniemelle saatu, mutta sentään jonkinlainen. Tilhiä ja/tai räkättejä on päässyt näkemään lähes joka retkellä.

Myöskään kirjavuoteeni korona ei tuonut mitään mullistavaa. Luin tai kuuntelin vuoden aikana noin 70 kirjaa, enimmäkseen laaturomaaneja. Yleensä ohitan Finlandiahässäkän vähällä huomiolla, mutta tällä kertaa luin tai paremminkin kuuntelin Anni Kytömäen palkitun Margaritan. Innostuin siitä niin, että luin myös Kultarinnan ja Kivitaskun. Aivan ihastuttavia teoksia kaikki kolme!

Kytömäen jälkeen teki mieli keventää, ja siinä tarkoituksessa luin Kari Hotakaisen Tarinan ja Antti Heikkisen savolaisirrottelut Kehveli ja Maaseudun tulevaisuus. Koska savon murre ei mahdu ummikon suuhun, kirjailija luki itse tarinansa äänikirjaversion.

Kolmas kirja Heikkiseltä oli Einari, vieremäläisen monitoimimies Einari Vidgrenin elämäkerta. Se on kuin Hotakaisen teos Kimi Räikkösestä: vaikka päähenkilön tekemiset eivät erityisesti kiinnostaisikaan, hyvin kirjoitettu elämäntarina tempaisee mukaansa.