Lokit ja Pohjanhovi

Ounaskoskella oli enimmillään satoja naurulokkeja, mutta hyytävän kylmä pohjoisvirtaus karkotti linnut niin perusteellisesti, että eilen en nähnyt ainuttakaan lokkia. Tänään sää oli miellyttävämpi, ja kosken rannalla tarkeni jopa istua hetken.

Naurulokkeja oli aamulla kuusi ja illalla kolmekymmentä, lisäksi joukkoon oli lyöttäytynyt kolme kalalokkia. Naurulokeista yksi on nuori lintu, sen siipien yläpinnoilla näkyy ruskeaa ja pään tumma alue on valkeankirjava. (kuvassa takana vasemmalla)

Huomasin ilokseni Pohjanhovin saaneen päivän aikana takaisin vanhan nimensä; hotelli oli hetken aikaa persoonattomasti pelkkä Cumulus.

Iivo ja Pessi – fanitusta hyvässä hengessä

Jääkiekkoliigan pronssimitalit ratkottiin eilen ja koska käytössäni ei ole maksukanavaa, seurasin JYPin ja HIFKn ottelua muista viestimistä: Liigan sivuilta, Jatkoajasta, radiosta ja teksti-tv:stä. Viimeksi mainittu tarjosi sivutuotteena Slovakian ja Suomen maaottelun.

Kiekkokevät jatkuu tänään alle 18-vuotiaiden välieräottelulla ja osittain samaan aikaan pelattavalla kolmannella finaalisarjan ottelulla. Pikkuleijonat löysäilivät ensimmäisessä pudotuspelissään siihen malliin, että jatkoaikatappio ei olisi ollut suuri vääryys. Tänään nähdään, maistuuko puolustaminen yhtään paremmin.

Kevään menestysjoukkue on ollut kuopiolainen KalPa, jonka ns. asiantuntijat sijoittivat ennakkokaavailuissaan sarjataulukon tyvipäähän. KalPa hakee tänään jo kolmatta voittoa Tapparasta.

Matkalla loppuotteluun KalPa voitti ensin Pelicansin (otteluvoitoin 4-1) ja seuraavaksi seitsemän ottelun välieräsarjassa JYPin. Heti game sevenin ratkettua Harri ”Pessi” Pesonen julkaisi Twitterissä näin mainion kuvan:

KalPaa kannattava Iivo on repäisemäisillään fanipaitansa ennen aikojaan, kun taas  Pessi yrittää näyttää pettyneeltä. Todellisuudessa arvelen Pessin iloitsevan ”pikkuveljen” mahdollisuudesta päästä tavoittelemaan mestaruutta. Pessi tietää omasta kokemuksesta, miltä tuntuu voittaa mestaruus. Niin toki tietää Iivokin.

Toivon kaikesta sydämestäni KalPan nostavan pokaalia. Minulla ei ole mitään Tapparaa vastaan, mutta Hakametsän halli on jo ennestään täynnä tamperelaisjoukkueiden viirejä. KalPalle mestaruus olisi ensimmäinen, se mestaruuksista makein. Tampereella tietenkin odotetaan viime kevään uusintaa. (kuva Arja Vasama)

Yhdellä pytyllä

Kun kaksisylinterisen moottorin toinen sylinteri pimenee, koneen sanotaan käyvän yhdellä pytyllä. Meidän huushollissamme on nyt ihan konkreettisesti sellainen tilanne.

Maaliskuun lopulla pikkuvessan lattialle ilmestyi vesilammikko. Ensimmäinen kerta pantiin huolimattoman tiskaajan piikkiin, mutta todellisuudessa hän oli syytön. Vesi tihkui katon rajasta ja oli peräisin yläkerrassa rikkoutuneesta viemäristä.

Remonttireiskat saapuivat paikalle nopeasti. Mittausten jälkeen vessa eristettiin muusta asunnosta ja kostuneet paikat avattiin. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin irrotettiin pytty ja siirrettiin se tilapäisesti olohuoneeseen. Kuivatus on kestänyt niin pitkään, että olohuoneen uuteen kalusteeseen on ehtinyt täysin tottua.

Onneksi on toinenkin pytty! Tietokonepuolella syntyi samantyyppinen tilanne, kun pääsiäisen alla alla hajosi läppäri. Voin tehdä samat asiat pöytäkoneella, mutta silti yhdellä pytyllä ajeleminen harmittaa yllättävän paljon.

Joukkue pelasi Mikolle

JYP palautti luottamuksen tekemisiinsä eilisellä voitollaan KalPasta. Ilta oli surunauhoissa pelanneelta JYPiltä hieno kunnianosoitus perjantaina menehtyneelle pitkäaikaiselle fanilleen Mikko Jaatiselle.

Minullakin oli kunnia tuntea Mikko. Tapasimme ensi kerran joulukuussa 2003. Olin lämmittelyn aikana kuvaamassa pelaajia, ja Mikko kiinnostui puuhistani. Kerroin olevani myös fani ja tulleeni Rovaniemeltä seuraamaan ottelua. Mikko ihmetteli huonosti valittua asuinpaikkaani. Tarinatuokion päätteeksi pyysin kuvauslupaa ja otin tämän kuvan:

Myöhemmin tapasimme usein Hippoksen hallissa tai pesäpallokentän laidalla, kerran myös Koskenharjulla Lohen pelissä. Mikko taisi olla Jyväskylän tunnetuin penkkiurheilija.

Mikolla oli Hippoksen hallissa vakiopaikka. Kun JYPin taustajoukot marssivat ottelun alkaessa pelaaja-aitioon, Mikon (#33) kanssa läpsäistiin yläfemmat. Kuva tästä tilanteesta on elokuulta 2010, jolloin päävalmentajana oli Risto Dufva ja kakkosena Jyrki Aho. He valmentavat nykyisin muualla, mutta porukan viimeisenä tuleva huoltaja Pekka ”Vesis” Vesamaa on edelleen JYPin mies.

Kiitos JYP, voitosta ja Mikon muistamisesta!

Pyryä ja paistetta

Vardøn sää on ollut tänään keväisen vaihteleva: sakeat lumipyryt ovat vuorotelleet kauniiden ja heikkotuulisten jaksojen kanssa. Lämpötila ei ole jaksanut nousta plussalle astetta tai kahta enempää.

Aamun tiukka tähystys tuotti kaivatun tuloksen kun kyhmyhaahkat löytyivät mantereen puolen satama-altaasta. Koreanvärisiä koiraslintuja oli kaksi, lisäksi muutamia naaraspukuisia ja epämääräisiin asuihin sonnustautuneita. Kuvassa etualalla vasemmalla on allihaahkoja, takana keskellä ja oikealla kyhmyhaahkoja.

Eilen joku norjalainen ilmoitti Vardøstä täkäläiseen ”Tiiraan” kolme grönlanninlokkia, mutta ei maininnut mitään isolokeista. Jo eilen näimme niitä useita, samoin tänään. Ehkä ne ovat täällä niin tavanomaisia, että niitä ei viitsitä ilmoittaa.

Lokkien paljous, näiden harvinaisempienkin, on pannut äkkinäisen pään pyörälle. Alla olevaan kuvaankin niitä osui puolivahingossa kolme.

Illalla kävimme tervehtimässä Kong Haraldia. Alus viipyi satamassa tunnin ja sinä aikana sää ehti muuttua paisteesta pyryksi ja uudelleen paisteeksi.

Leijahiihtoa ja jättimaininkeja

Matkalla Kongsfjordiin pääsimme seuraamaan aitiopaikalta kansainvälistä leijahiihtotapahtumaa. Kilpailijat olivat lähteneet tiistaiaamuna Berlevågista ja nousseet tunturiylängölle. Kisa on kärjen osalta kolmepäiväinen; eilen torstaina kärkijoukkueet ehtivät illaksi maaliin. Useimmat kilpailijat viettivät yön teltassa kuka missäkin.

Keskiviikkopäivä vietettiin Berlevågissa. Tuuli oli heikko, mutta mainingit mahtavat. Kuuluisat aallonmurtajat näyttivät tehonsa. Kylän raitilla näytti jo melko keväiseltä, mutta potkukelkkojakin näkyi vielä.

Vesilinnut loistivat Berlevågissa poissaolollaan, mutta lokkeja oli senkin edestä, useita eri-ikäisiä isolokkeja ja ainakin yksi grönlanninlokki. Kongsfjordissa ihmettelimme, millä perusteella pikkukajavat hyväksyvät pesäpaikakseen tietyn rakennuksen, mutta eivät vieressä olevaa?

Båtsfjordissa päivä kului rannoilla kierrellessä. Kalastusaluksia tuli ja meni, illalla kävimme tervehtimässä Nordnorgea. Hylkeitä näkyi täälläkin useita, haahkoja oli todella paljon ja allihaahkoja kymmenkunta. Paras kyhmyhaahka-aika lienee jo ohi tältä talvelta, vieläkään ei ole nähty yhtään.

Vaihteeksi vuonoille

Matkalla pohjoiseen lintuja näkyi niukasti, mutta lajit olivat kiinnostavia: närhi, hiiripöllö ja kolme merikotkaa. Eniten taidettiin nähdä korppeja. Tenon laaksossa tuuli oli kova, ahkionvetäjä ponnisteli kohti Nuorgamia.

Ensimmäinen lintu vuonolla oli merilokki, joita näkyi Nessebyssä enemmänkin samassa porukassa harmaalokkien kanssa. Meriharakka näyttäytyi myös, samoin merisirri. Viimeksi mainittuja odotamme näkevämme runsaasti joka puolella.

Nessebyssä ollessamme alkoi räntäsade, mutta nyt aamulla on harmaa poutapäivä. Matka jatkuu Finnmarkin pohjoisrannikolle,

Kevään ensimmäinen

Lintujen kevätmuutto on käynnistynyt Lapissakin, vaikka näkymät ovat vielä kovin talviset. Kiireisimmät lajit ovat tutut harmaalokki (2.3.) ja pulmunen (8.3.); tällä hetkellä saapuneita lajeja lienee jo kymmenkunta.

Minun näköpiiriini on osunut vasta yksi muuttolintu, alkuviikosta Jätkänpuiston ruokintapaikalle ilmestynyt kottarainen. Laji on Lapissa melkoisen harvinainen, varsinkin näin varhain keväällä. Toisaalta edellinen kottaraishavaintoni on vielä yllättävämpi, näin linnun tammikuussa kovassa pakkasessa!

Pääsisimmepä Kipinäkuoroon!

Fyysisestikin muhkeiden klassikkoteosten ohessa on mukava lukea normaalikokoisia kirjoja. Pääkirjaston epävirallisesta sivutoimipisteestä löytyi Petri Tammisen uutuusteos Suomen historia (Otava 2017). Suurteosta enteilevä nimi on onneksi vain hämäystä.

Petri Tamminen on haastatellut ihmisiä ja muokannut kuulemistaan tarinoista pienen, helppolukuisen ja aivan mahdottoman mukavan kirjan. Kirjailija on löytänyt tarinoiden ytimen ja sopivan tyylilajin välittääksen sen lukijalle.

Tarinat kattavat koko itsenäisyyden ajan, joskin alkupää on aukkoinen. ”Kapinasta” loikataan Lapuan liikkeen kautta suoraan 1930-luvulle ja edelleen sotavuosiin.

Turussa Martin koulun pihalla puhuttiin paljon sodasta. Isot tytöt kertoivat, että laulunopettaja Katri Stigell-Hyvönen oli luvannut, että tyttöjen Kipinä-kuoro ainakin lentää kuuhun, jos sota syttyy. Pienemmät kuuntelivat hiljaisina ja toivoivat, että hekin pääsisivät Kipinäkuoroon. 

Helsingin olympialaiset ovat jääneet mieleen muillekin kuin niille onnekkaille, jotka pääsivät seuraamaan tapahtumia katsomosta.

(…) Kisoissa ei käyty, kuljettiin vain stadionin ja messuhallin tienoilla ja katseltiin ulkomaalaisia, kiharatukkaisia ja jännittäviä. Ohjeeksi oli annettu, että sormella ei saa osoittaa eikä kovaan ääneen kommentoida.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas taisi olla kulttuuripuolen kovin juttu.

Tuntematon sotilas kiersi meillä koko suvun. Ensin luki isä, sitten äiti, sitten isän veli, sitten isän veljen vaimo ja lopuksi vielä isän siskokin, joka ei ollut lukuihmisiä ollenkaan ja joka kirjan luettuaan sanoi, että ”kudoin samalla sukkaa ettei mennyt aika hukkaan”.

Urheilusuoritukset innostivat vanhoja ja nuoria.

(…) Kun Viren kaatui, pappa purskahti niin kovaan itkuun, että me säikähdettiin kaikki, ja kun Viren sitten kuitenkin nousi ja tavoitti taas kärkiporukan, papalla oli itkut ja naurut niin sekaisin, että se oli suoraan sanoen hurjaa katseltavaa. Ei me osattu enää seurata sitä juoksua, me seurattiin pappaa.

Suomen historia onnistuu olemaan juhlakirja olematta vähääkään juhlallinen, tervetullut lisä juhlavuoteen. Kiitokset muistelijoille ja kirjailijalle.

Ülikool ja Püssirohukelder

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki jo pelkästään siksi, että maan arvostetuin opinahjo sijaitsee siellä. Tarton yliopiston päärakennus oli iltavalaistuksessa sykähdyttävä nähtävyys.

Matkustimme Tarttoon huippunykyaikaisella Lux Express -bussilla. Matka maksoi 12 euroa ja kesti 2,5 tuntia; sen aikana ehti katsoa elokuvan omalta ruudulta. Jotain ajanvietettä tarvitaan, sillä maisemat ovat harvinaisen mitäänsanomattomia.

Palasin Tallinnaan junalla aikataulusyistä ja uteliaisuudesta. Junakokemus oli positiivinen, ainoa miinus tulee äänimaailmasta: koska vaunujen välillä ei ollut oikeita ovia vaan ”haitari”, dieselveturin jyrinä ja muut vauhdin äänet kuuluvat matkustamoon paljon kovempina kuin Suomen junissa. Matkustusaika oli kaksi tuntia ja senioripiletin hinta junasta ostettuna 8 euroa.

Perillä Tallinnassa huomasin, että junan nimi oli Dorpat. Samanniminen hotelli toimii linja-autoaseman lähellä Tarton keskustassa. Kyseessä on siis Tartto vanhalla alasaksan kielellä. Nykyisen Viron kirjakielen yllättävät kirjaimet  ovat samaa perua.

Aivan mainio löytö oli otsikossa mainostettu ölletuba, suomeksi Ruutikellari. Ruoka oli hyvää, talon oma olut erinomaista ja hintataso kohdallaan: maittava ruoka-annos ja puolen litran tuoppi maksoivat yhteensä viitisentoista euroa.

Myös puitteet ovat hulppeat: ulkoseinät 3 metrin paksuiset ja salin korkeus 10.2 metriä! Paikka on oikeutettu käyttämään Guinnessin noteeraamaa arvonimeä ”maailman korkein oluttupa”.

Minä puolestani myönnän Tarton kaupungille kunniamaininnan siitä, että patsaat ja muistomerkit on selostettu asianmukaisesti. Runoilija Kristjan Jaak Petersonin (1801-1822) patsas löytyy Toomemäeltä.