Hieno kiekkoperinne

NHL-maailma on täynnä kaikenlaisia perinteitä, hyviä ja vähemmän hyviä. Yksi parhaita on keltanokkapelaajan kunniakierros, rookie lap. Ensimmäiseen NHL-otteluunsa pukenut pelaaja pääsee alkulämmittelyyn ensimmäisenä ja saa kaarrella ja laukoa jäällä hetken ihan yksinään.

Viime kaudella väkevästi KalPan paidassa ja maajoukkueessa esiintynyt kolmannen polven Kapanen – Oliver – sai historiallisen hetkensä Montreal Canadiensin paidassa ennen viime yönä Suomen aikaa pelattua vierasottelua Boston Bruinsia vastaan. Kapanen esiintyi edukseen ja merkkautti ottelussa maalisyötön. Toivottavasti ura jatkuu suotuisissa merkeissä!

Omituinen tarrakampanja

Olen ihmetellyt tänne Hervannan takamaille levinnyttä massiivista tarrakampanjaa, jonka taustalla näyttävät olevan kiihkomieliset Ilveksen kannattajat. Lehdistön palstoille ilmiö nousi lähinnä sen vuoksi, että suurikokoisten tarrojen liimaaminen liikennemerkkeihin on todellinen ongelma. Tj Risto Jalo ilmoitti paheksuvansa toimintaa, jonka kanssa Ilveksellä ei ole mitään tekemistä. Osin suurikokoisten logo-tarrojen lisäksi on näkynyt monenlaista sanallista viestintää, joka on ulkopuoliselle jokseenkin käsittämätöntä.

Näkymä Lintuhytistä sisältää esimerkkejä lähestymistavasta. Enemmistö on ihan ok, mutta naapurin mollaaminen on mielestäni väärä tapa nostaa omaa häntää. Lisäksi ihmettelen working class -yhteyttä: miten se liittyy urheilubisnestä täysillä tekevään tämän päivän Ilvekseen?

Tämä Hervannassa näkemäni tarra on tyylitön ja arveluttava. Ymmärrän toki viittauksen Tapparan miljonäärirahoittajaan, mutta entä sitten?

Tarroissa ilmenevä vastakkainasettelu ja jopa vihanpito ei onneksi näy hallilla. Fanikatsomoita lukuun ottamatta vieressä istuva voi kuulua kumpaan leiriin tahansa eikä se ole toistaiseksi ollut ongelmia. Jopa keskustelu on ollut mahdollista, joskus jopa hyvähenkinen nokittelu.

Juuri nyt pinnalla: Georg Wilhelm Steller

Saksalainen luonnontutkija Georg W. Steller (1709-1746) on ehkä hieman yllättäen päätynyt keskeiseen rooliin kolmen suomalaiskirjailijan tuoreissa teoksissa. Iida Turpeisen esikoisteos Elolliset julkaistiin vuonna 2023 ja Anni Kytömäen Mirabilis tänä syksynä. Aura Koiviston Mies ja merilehmä vuodelta 2019 on hieman vanhempaa perua.

Steller nousi tietoisuuteeni kirjailijapresidentti Lennart Meren v.1988 suomeksi ilmestyneestä teoksesta Kamtsatka – tulivuorten maa. Meri johti v. 1960 Kamtsatkalle suuntautunutta virolaisten nuorten tutkijoiden retkikuntaa. Hän kertoo omasta matkastaan, mutta tekee myös kauniilla tavalla kunniaa aiemmin alueella liikkuneille. G.W.Stellerin hän toteaa osallistuneen Vitus Beringin toiseen tutkimusmatkaan (v.1741-42) ja jatkaa:

Tällä retkellä Bering pääsi Amerikan rannikolle, mutta koska purjehduskausi oli lopuillaan hän ei halunnut viivytellä Uudella mantereella. Steller sai vasta pitkän suostuttelun jälkeen luvan mennä maihin – kuudeksi tunniksi!

Mitä kuudessa tunnissa ehtii tehdä? Steller ehti kuvailla 160 kasvilajia, koota ainutlaatuisen kansatieteellisen aineiston, löytää lintulajin, joka nykyään on Stellerin töyhtöharakka (Cyanocitta stelleri) ja esittää hypoteesin saaren asukkaiden, tlingitin sukuhaaran intiaanien ja Kamtsatkan alkuperäisväestön läheisestä sukulaisuudesta!

Aura Koivisto kuvaa Stellerin vaiheita niin mukaansatempaavasti, että teosta lukee ajoittain kuin seikkailuromaania, vaikka kyseessä on tosiasioissa pitäytyvä tietokirja.

Iida Turpeinen on kertonut saaneensa lopullisen kipinän kirjaansa merilehmän luurangosta, joka on yleisön nähtävänä Helsingin Luonnontieteellisen museon ala-aulassa. Turpeisen teoksen henkilögalleria koostuu luurangon vaiheisiin eri aikoina liittyvistä henkilöistä. Näitä ovat esimerkiksi Alaskan kuvernööri Johan Hampus Furuhjelm, joka vaivojaan säästämättä onnistui hankkimaan luurangon helsinkiläiselle ystävälleen professori Alexander von Nordmanille.

Mainittuja herroja kiinnostavampia ja kirjassa merkittävämpiä henkilöitä ovat kuitenkin Furuhjelmin sisar Constance, Nordmanin taiteilija-avustaja Hilda Olson ja luurangolle viime silauksen antanut konservaattori John Grönvall. Elolliset on loistava taidonnäyte, minulle kirjavuoden 2023 kohokohta.

Anni Kytömäki kertoo lukeneensa vaikuttuneena Aura Koiviston teoksen kuitenkin sillä seurauksella, että hänen keskeiseksi päähenkilökseen nousee Steller-elämäkerran kirjoittaja Leonhard Stejneger. Alkuasetelma tuntuu pelottavan hajanaiselta, mutta lopuksi kaikki loksahtaa paikalleen. Merilehmä saa rinnalleen toisen samoilla seuduilla eläneen sukupuuttoon kuolleen lajin, isomerimetson.

Laadukkaita teoksia kaikki kolme, ja ilahduttavan erilaisia.

Jos olisin kurki…

Ajattelin aamulla, että kurkena lähtisin tänään muuttomatkalle. Syyskuu on jo puolivälissä, ja pitkään jatkunut vastatuuli kääntyi muuttajille myötäiseksi. Sadekaan ei enää haitannut. Vein kiikarin ja kameran parvekkeelle valmiiksi, koska uskoin kurkien olevan kanssani samoilla linjoilla.

Aamupäivällä Tiiraan ilmestyi kolme ilmoitusta muuttavista kurjista, joten aivan hakoteillä en arvailuineni ollut. Iltapäivällä ilmoitettiin lisää havaintoja, mutta mistään varsinaisesta muuttopäivästä ei todellakaan voi puhua. Sää oli muuten hyvä, mutta kunnon termiikit puuttuivat. Niitä kurjet arvostavat.

Oman tarkkailuni tuotti yhden havainnon: 89 kurjen parvi lensi talon yli etelään klo 12.50. Tapansa mukaan linnut ilmoittivat liikkeellä olostaan, ja ehdin hyvin ottaa muutamia kuvia. Tässä niistä yksi.

Ikivanhaa

Olen retkeillyt viime vuosina Lapissa kerran vuodessa Krikan Sammun merkeissä. Kohteena ovat olleet vähemmän tunnetut erämaa-alueet, joilla muita kulkijoita tapaa äärimmäisen harvoin. Tällä kertaa tarkoituksena oli mennä Peurakairaan, mutta tieyhteyden katkeaminen muutti suunnitelmat ja kohteeksi vaihtui Puljun erämaa. Koska kaksi retkeen varattua päivää meni sadetta pitäessä, varsinainen vaellus kutistui kolmen yön mittaiseksi.

Retken muistettavinta antia olivat erämaasta löytyneet varhaisen ihmistoiminnan merkit. Pyyntikuoppia on merkitty kattaan, mutta ikivanhaan asuinpaikkaan osuminen oli iloinen yllätys. Jotain erityistä toivoimme kuitenkin näkevämme, koska erämaassa sijaitseva lampi oli nimetty Talolammeksi. Panimme paikan merkille ohi kulkiessamme ja palasimme seuraavana päivänä katselemaan sitä tarkemmin.

Lammen koillisrannalla oli tasainen niittymäinen alue, jonka läpi kulki joitakin ojamaisia kaivantoja. Löysimme harvasta koivikosta kolme vajaan metrin korkuista ja kolmen metrin levyistä kumpua, jossa kasvillisuuden seassa näkyi valikoidun näköisiä kiviä. Tuttu arkeologi viestitti, että asuinpaikka on tiedossa ja että löytämämme kummut ovat ”kiukaallisia tupasijoja”. Tasaiselta niityltä löytyi lisää kiviä n. 1×2 metrin suorakaiteen muodossa. Tällä paikalla lienee sijainnut kotasija tai muu tupaa kevytrakenteisempi asumus.

Löytö kannusti mielikuvituksen villiin laukkaan. Millaista elämää erämaassa on vietetty ja milloin? Onko Talovaarassa asuttu ympäri vuoden vai pelkästään sulan maan aikana? Kuuluvatko asuinpaikka ja pyyntikuopat ajallisesti yhteen?

Nettiosoitteesta muinaismuistot.info löytyi kaipaamamme ajoitustieto, mutta vain asuinpaikan osalta: ”historiallinen 1200 jaa.” Osa pyyntikuopista saattaa olla vielä tätäkin vanhempaa perua. Kuoppien käyttö jatkui paikoin hyvinkin pitkään, jopa 1800-luvulle saakka.

Itse retki oli lyhyt, mutta antoisa. Minulle erityisen sykähdyttävää oli nähdä ennen retkeä soihin hyvinkin epäluuloisesti suhtautuneet retkikaverit ylittämässä eteen osunutta laajaa avosuota. Asennemuutosta toki tarvittiin mutta ennen kaikkea asianmukaisia jalkineita: nauhakengät olivat vaihtuneet kotimaisiin polyuretaanisaappaisiin.

Paluu Hakametsään

Tampereen kiekkokausi käynnistyi perjantaina, kun naapurukset luistelivat kaukaloon Tampere-cupin iltaottelussa. Erinäisten tilajärjestelyjen vuoksi ottelu pelattiin Hakametsän hallissa. Esiotteluna nähtiin HC Davosin ja Helsingin IFK:n ottelu, jonka sveitsiläiset voittivat numeroin 5-2. Hyvin liikkuneen sveitsiläisjoukkueen kiinnostavin yksilö oli Andres Ambühl, kevään MM-kisoissa nähty nelikymppinen pelaajalegenda.

Illan pääottelun yleisömäärä oli yli 4200, ja osittain tästä johtuen hallissa ei tarvinnut palella. Ottelusta kehkeytyi tasaväkinen ja ajankohtaan nähden yllättävän hyvätasoinen. Maaleja olisi toki jaksanut katsella enemmänkin; nyt niitä tehtiin varsinaisella peliajalla vain kaksi. Kun jatkoaika ei tuonut ratkaisua, mentiin rankkarikisaan, jossa Ilves oli maalin verran parempi. Myöhäisestä alkamisajasta johtuen kello oli ottelun päättyessä 22.20.

Erityistarkkailussa olivat joukkueiden maalivahdit ja muut uudet pelaajat, joita kummallakin oli lähes puoli joukkueellista. Vahvasti tsekkipitoisen Ilveksen maalivahti Jakub Malek oli virkaveljeään Tomi Karhusta piirun vakuuttavampi. Hyökkääjistä erottui rankkarikisan ratkaissut, jo viime kaudella joukkueessa pelannut Simon Stransky. Tapparasta lupaavia otteita esittivät esimerkiksi Kristian Tanus ja puolustaja Daniel Brickley.

Lauantain peleissä Tappara voitti HIFK:n 9-4 ja Davos Ilveksen 3-1.

Kaakkurit jättivät lammen

Kesäkuun 19. päivänä kuoriutunut kaakkurinpoika oppi lentämään ja lähti kotilammeltaan 4.8, kuuden ja puolen viikon ikäisenä. Lentoharjoittelu erosi aiempina kesänä näkemistäni siten, että emolintu kannusti kauempaa eikä näyttänyt vierellä esimerkkiä.

Heinäkuun 28. päivänä poikanen ei vielä päässyt ilmaan, mutta yritys oli muuten lupaava. Näytti siltä, että siipisulat eivät olleet vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Seuraavana päivänä emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan, ja poikanen toteutti aikansa kuluksi muutamia yhdistettyjä lento- ja sukellusharjoituksia.

Elokuun kolmantena päivänä näin kaksi onnistunutta lentoa, joista toinen kantoi parikymmentä metriä ja toinen täydet sata. Lammella tapaamani ornit kertoivat nähneensä poikasen lentäneen koko lammen pituuden ja kaartaneen takaisin tulosuuntaansa. Vuosi sitten tällainen suoritus kertoi, että lähtö on lähellä. Niin nytkin.

Myöhästytyin kymmenen minuuttia, ja lähtö jäi näkemättä. Mutta huudon kuulin ja siitä osasin päätellä, että suuri hetki oli käsillä.

Barkov City

Sasha Barkovia juhlittiin eilen illansuussa Tampereen Nokiareenassa. Lippuni oikeutti pääsyyn ”permannolle”, mistä jää vielä puuttui.

Ohjelma käynnistyi lyhyellä musiikkiesityksellä, jonka jälkeen juontaja Antti Mäkinen kutsui lavalle yhden kerrallaan Sashan kutsuvieraat. Entisiä Panthers-joukkuekavereita olivat Markus Nutivaara ja Jussi Jokinen, heidän jälkeensä portaita nousi edellinen tampereleinen Stanley Cup -voittaja Ville Nieminen, Sashan ystävä ja mentori. Sitten joukkoon liittyivät mestarijoukkueen pelaajat Eetu Luostarinen, Niko Mikkola, Anton Lundell, valmentaja Tuomo Ruutu, Stanley-pokaali ja lopuksi Sasha itse.

Sashan puhe oli lyhyt, mutta vaikuttava. Uskallan epäillä, että puheen pitäminen suurelle yleisölle on tälle vaatimattomalle urheilusankarille vaikeampaa kuin se, mitä jäällä on tehtävä ollakseen paras! Puheen jälkeen kannu heilahti komeasti suorille käsille.

Ohjelmaan kuului joukko videotervehdyksiä muilta urheilijoilta. Vakuuttavana osoituksena Sashan nauttimasta arvostuksesta on se, että onnittelijoina olivat mm. NHL-legendat Wayne Gretzky ja Mario Lemieux!

Puolitoistatuntinen juhla oli tunteikas ja onnistunut, joskin huumoriosuus vaahtokarkkeineen herätti ainakin minun päässäni ristiriitaisia ajatuksia. On kuitenkin syytä muistaa, että juhlissa oli mukana runsaasti lapsiakin.

Kaikki aikanaan

Tohmajärven mestariheittäjä Seppo Räty arvioi takavuosina parikymppisen huippu-urheilijan keskittymiskykyä tähän tapaan:

Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yksi liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin.

Esimerkkitapauksena oli mäkihyppääjä Harri Olli, jota odotti opiskelupaikka yliopistossa.

IS uutisoi tänään, että Harri Olli on valmistunut diplomi-insinööriksi.
Onneksi olkoon!

 

Parasta aikaa mökillä

Parasta tekemistä mökillä on järvelle katseleminen. Ehkä pitää lisätä, että kesäisin: talvella voisi aika käydä pitkäksi. Järvi on sama, jonka rannalla tähystin viime syksynä.

Vesilinnut hallitsevat vahvasti lintuhavaintoja, mutta jotain merkittävää tapahtui kuivalla maallakin. Kirjosieppokoiras toi koko aamupäivän ahkarasti ruokaa pöntölle, jonka suuaukolla näyttäytyi aika-ajoin pesänjättöikäiseksi varttunut poikanen. Se saattoi olla poikueen nälkäisin tai ehkä paremminkin viimeinen pöntössä juronut. Ainakin toiminta pöntöllä hiljeni kokonaan iltapäivällä.

Syksyllä järveä hallitsi suuri kuikkaparvi, nyt kuikkia näkyi vain yksi perhekunta, emolinnut ja kaksi poikasta. Poikaset olivat selvästi kehittyneempiä kuin seurannassa oleva kotilammen kaakkuri. Lentoharjoituksia ei vielä näkynyt, mutta huuto oli jo aika hyvin hallinnassa. Kuikat oleskelivat aluksi mökkilahdella, mutta emolinnut nousivat yllättäen siivilleen ja lensivät järven yli vastarannalle. Poikaset seurasivat perässä uimalla ja sukeltamalla.

Iltapäivällä kaukoputken kenttään lipui yllätyslaji, kanadanhanhipari kolmen poikasensa kanssa. Linnut ilmestyivät illansuussa kotilahdelle helpommin kuvattaviksi. Kyseessä saattaa olla ensimmäinen pesintähavainto tältä järveltä. Poikasten kokoerot olivat yllättävän suuret.

Laulujoutsen on jo pitkään kuulunut järven pesimälinnustoon, poikasia on tällä kertaa kaksi. Perhe pysytteli koko päivän kaukoputkietäisyydellä, mutta suostui illalla kuvattavaksi kohtuulliselta etäisyydeltä.